KUTSU: Aamiaistilaisuus laajennetusta tuote-konseptista (”extended product scope”) 21.10.2016

Laajennettu tuote (eli ns Extended product scope) on noussut keskusteluun, kun asetuksien piiriin on tullut yhä uusia tuotteita. Perinteisen tuotesäätelyn vaihtoehdoksi tai lisäksi on ehdotettu säätelyä, jossa asetuksen sovellusalaa laajennettaisiin kohti useamman tuotteen muodostamaa systeemiä. Tällaisia systeemejä voisivat olla esimerkiksi taajuusmuuntaja-sähkömoottori- tai sähkömoottori-pumppu-kombinaatiot. Laajennettua tuote-konseptia on perusteltu sillä, että usein suorituskyky määräytyy useamman tuotteen kombinaationa ja siksi olisi perustellumpaa säädellä kokonaisuutta kuin yksittäisiä tuotteita. Haasteena lähestymistavassa on muun muassa testausmenetelmien puute.

Suomi on tähän mennessä suhtautunut mahdollisiin sovellusalan laajennuksiin positiivisesti sillä edellytyksellä, että tuotteet voidaan todeta vaatimuksenmukaiseksi myös yksittäin.

Kutsumme kaikki aiheesta kiinnostuneet aamiaistilaisuuteen jakamaan näkemyksiä ja pohtimaan laajennetun tuote-konseptin haasteita ja mahdollisuuksia. Aamiaistapaaminen järjestetään Energiavirastolla (Lintulahdenkuja 4, Helsinki) perjantaina 21.10.2016 klo 8.30-10.00. Tilaisuudessa ovat paikalla ekosuunnitteluasetuksien valmistelusta vastaavat virkamiehet rakennusneuvos Pekka Kalliomäki/YM, erityisasiantuntija Kaisa-Reeta Koskinen/Energiavirasto ja yli-insinööri Juha Toivanen/Energiavirasto.

Tilaisuus on maksuton, mutta tarjoilujen järjestämistä varten pyydämme ilmoittautumisia viimeistään tiistaina 18.10.2016 mennessä osoitteeseen: